Mikä on oikein ja mikä ei ? Tämä kysymys pyörii aina jokaisen mielessä. Moraalin määrittelee uskonto tai yhteiskunta. Eri puolilla maapalloa on eri käsitykset siitä mikä on oikein ja mikä ei. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin myös oma moraali, joka voi poiketa vähän yhteiskunnan yleisestä moraalista, mutta yleensä se on lähestulkoon sama, koska jos tekee jotain sellaista joka on yhteiskunnallisesti kiellettyä siitä saa rangasituksen.
Moraaliin liittyy myös utilitarismi, joka pyrkii siihen, että tehdään se mistä koituu eniten hyötyä ja iloa. Onko tämä oikein ? Tottakai on hyvä, jos asiasta koituu paljon iloa, mutta eikö olisi tärkeämpää, että tärkeimmät asiat hoituvat ensiksi, vaikka niistä ei koituisi niin paljoa iloa. Esimerkiksi, jos sairaalassa on kaksi potilasta toisella on syöpä ja tarvitsiisi leikkuksen, mutta hän on aivn tavallienn ihminen, mutta toinen olisi joku kuuluisuus, joka tarvitsee vain jonkin äänihuulten korjauksen, jotta voisi laulaa. Eikö olisi törkeämpää, että syöpää sairastava henkilö selviytyy, kuin se että laulaja pystyyy jatkamaan laulamista. Hän ei kuole vaikka hänen äänihuuliaan ei korjattaisi, mutta syöpäpotilas todennäköisesti kuolisi. Joskus utilitarismi on ihan hyvä, mutta joskus se ei ole kovinkaan fiksua.
Toinen kysymys missä moraali on vahvatsi läsnä on nykyään yhä lisääntyvä viihdeväkivalta. Onko moraalisesti oikein hakata toisia vain viihdyttääkseen. Loppujen lopuksi onko se edes niin hauskaa katsoa, kun joku kärsii ? Tässä mielestäni nyky yhteiskunta on menossa väärään suuntaan, sillä se ei ole hauskaa, ja siinä pitäisi jo moraali pistää vastaan.
Vaikka moraali on olemassa niin silti maailmassa tapahtuu joka päivä törkeitä väkivaltaisia tekoja, joskus nämä pienet yksittäiset teot laajenevat historiallisiksi tapahtumiksi esimerkiksi holocausti, mutta yhtä tärkeä kuin sekin on ne pienet yksittäiset murhat ja väkivaltaisuudet, joita tapahtuu ympäri maailmaa joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti